Mitä menneisyydessä tapahtui?
Garbosh syntyi ranskanperäisellä maalla hyvään perheeseen. Emo sai vain kaksi pentua. Garboshin ja Ianin (Ian=Garboshin kaksoisveli). Pennut kasvoivat hyvin ja olivat terveitä. Emo oli todella ylpeä pennuistaan. Tosin pentujen isä ei ollut oikeastaan mikään isä. Pennut olivat syntyneet raiskauksesta, mutta emo ei kertonut sitä pennuilleen. Päinvastoin, emo oli itse asiassa iloinen että sai pennut.
Pennut kasvoivat nopeasti ja noin puolen vuoden ikäisinä pystyi hyvin näkemään, että Garbosh oli veljeään suurempi. Emo ei välittänyt siitä, mutta Ian oli hieman kateellinen veljelleen. Eräänä yönä pennut lähtivät leikkimään kukkuloille ja ruohoaukeille. Lähettyvillä oli syvä rotko, ja sen yli pystyy hyppäämään vain täysikasvuinen koira. Pennut leikkivät hippaa, että kuka ehti ensin rotkon reunalle. Mutta leikki loppui lyhyeen, kun nuoret pennut näkivät oudon, mustan suden edessään. Sen silmät kiiluivat sinisinä ja se hyppäsi kohti pentuja. Garboshin ei käynyt mitenkään, mutta Ian sai vakavat viiltoarvet kaulaansa. Garbosh luuli veljensä kuolleen ja itki lohduttomasti.
Hän lähti kotiin jättäen veljensä ruumiin rotkon lähelle. Kerrottuaan emolleen tästä, emo itki suuresti ja parin päivän päästä kuoli suruun. Niinpä nuorella Garboshilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin alkaa elämään itse, yksin. Ian ei kuollut iskuun, mutta menetti osan äänestään. Hän tiesi minne veljensä suunnisti ja lähti perään.
Pentujen ollessa teini-iässä, Garbosh oli löytänyt läheiseen kaupunkiin. Se vilisi katu-ja villikoiria ja joillakin oli omat jengit tai laumat. Garboshilla itsellään oli oma jengi, ja oli sen johtaja. Mutta Garboshin jengillä oli vihollisjengi, jota johti hieman mielenvikainen Rhydel. Jengit kinastelivat usein parhaista ruokapaikoista ja pienimuotoisia kahakoita syntyi aina silloin tällöin. Rhydelin jengi tosin ei uskaltanut hyökätä koskaan kunnolla, sillä he pelkäsivät Garboshia, koska tämä oli sen seudun yksi vahvimmista koirista. Tai ainakin niin oli huhuttu.
Eräänä päivänä sitten, kun Garbosh lähti metsälle hakemaan jengilleen ruokaa, ja kun hän palasi jenginsä luo, häntä odotti yllätys. Koko hänen jenginsä oli surmattu. Kaikki oli tapettu. Järkytys muuttui kuitenkin pian peloksi, sillä Rhydel jengeineen oli piirrittänyt Garboshin ja jengi kävi tämän kimppuun. Ne repivät ja raatelivat tätä, mutta Rhydel käski lopettaa ja pitää Garboshia aloillaan. Rhydel näytti merkin ja yhtäkkiä koko lauma oli Garboshin toisen pääpuoliskon kimpussa ja repivät ja raastoivat sitä. Tuskan huudot kajahtelivat kaduilla ja Ian näki kaukaa kukkulalta tämän verilöylyn. Lauman lopetettua,Garboshin oikea puoli kasvoista näytti kuin sen yli olisi ajettu ruohonleikkurilla. Täristen ja juuri ja juuri hengissä yritti Garbosh nousta ylös, mutta ennenkuin sen ehti tekemään, tuli Rhydel ja raapaisi tätä vasempaan silmään. Jättäen näin "mukavan muiston" Garboshille.
'Anna anteeksi,Garbosh...en pysty auttamaan sinua...'
Garbosh jäi siihen kujalle makaamaan elottoman näköisenä. Rhydel määräsi kaksi koiraa vahtiin,ja nämä ilmoittaisivat, josko Garbosh nousisi ylös. Toinen vahdeista oli ikäänkuin Rhydelin "poppamies", sillä tämä osasi taikoja,manauksia ja kirouksia. Vartijoiden hämmästykseksi Garbosh nousi ylös. Hälytystä ne eivät pystyneet tekemään, sillä olivat niin shokissa. Normaali koira olisi varmasti jo kuollut siihen. Niin, Garbosh oli jo silloin erikoinen.Garbosh lähti kävelemään poispäin, mutta tuo poppamies karjaisi sen pysähdyksiin. Poppamiehen suussa oli erikoinen selkäranka,joka ei oikein millekkään elävälle kuulunut. Se hyppäsi alas talon katolta selkäranka suussaan suoraan Garboshin selkään.Selkäranka tarrasi kiinni Garboshista ja imi tähän mustaa magiaa.
"Niin kauan kuin sinulla tuo selkäranka on selässäsi,olet oleva kirottu,eikä mikään yrtti tahi voima maailmassa pysty sinua parantamaan."
Garbosh lähti pois kaupungista lyötynä ja kirottuna koirana.Hän löysi läheiseen metsään ja piiloutui sinne. Ian seurasi veljeään, mutta pysyi näkymättömissä. Garbosh löysi kirkasvetisen lammen ja meni uimaan siihen puhdistaen näin havojaan. Kirous langetti myös tämän pääkallopuolen. Siksi se puhdistui vedessä hienosti, kuitenkaan surmaamatta sen kantajaa. Puhdistettuaan veret itsestään,nousi Garbosh vedestä ja yritti irrottaa selkärankaa,mutta turhaan. Ei se irtoaisi ikinä kirouksen takia.
Garbosh ei ollut vielä hullu, eikä menettänyt mieltään, kunnes iso karhu tuli juomaan lammelle, mutta kohtasikin koiran. Eläimet ottivat yhteen,mutta pian jäi koira pahasti alakynteen. Karhu painoi yhdellä tassullaan koiraa maata vasten ja toisella tassullaan karhu teki sen ratkaisevan iskun: Iski käpälänsä niin lujaa Garboshin oikean puolen kasvoihin,että koiran pää upposi maan läpi.Garbosh menetti tajuntansa,ja etäämmältä katsonut Ian luuli Garboshin kuolleen. Karhu kyllästyi ja lähti pois. Ian itki, sillä tiesi veljensä juuri kuolleen.....Niin no, tavallisen koiran pää olisi kyllä nyt muussia,mutta poppamiehen kirous oli ja pysyi. "Ei mikään isku,joka pääkallopuoleesi osuu,ei ole vahingoittava sinua. Vaikka taivaan Jumala siihen itse iskisi,ei se tekisi hallaa." Garbosh nousi täristen ylös ja ravisteli päätään. Nyt se oli tapahtunut.Garboshin pupilli pieneni lähes olemattomaksi. Tämän mieli oli seonnut. Hulluus oli alkanut. Ian sävähti tajutessaan veljensä olevan elossa ja juoksi riemuissaan tätä kohti...mutta....Garboshpa ei ollut entisensä. Se ei tunnistanut omaa rakasta veljeään ja meinasi surmata tämän,mutta Ian onneksi pääsi karkuun. Ian tajusi mitä oli tapahtunut.
...ja tästä saattoi alkaa Garboshin verivanan vuodattaminen....
Garbosh kasvoi ja vanheni. Samoin teki hänen kaksoisveljensä.Veljekset kasvoivat erilleen, sillä Ian pelkäsi veljeään kuutuaan tämän olevan mielipuoli. Ian tiesi,ettei sellaisen kanssa kannattanut olla. Garbosh taas, ei edes tuntenut omaa veljeään enää, mutta tiesi omistavansa veljen. Hän oli vain unohtanut miltä tämä näytti.G arbosh tappoi läpi elämänsä tuntemattomia koiria ja näiden pentuja. Hän nautti siitä. Eräänä päivänä siihen tuli muutos...
Garbosh asteli aamulla vielä aamukasteen märällä heinäpellolla rauhallisin mielin. Hän oli silloin noin vähän päälle kaksi-vuotias koira. Aamu oli kaunis ja päivä alkoi hyvin. Mutta pian uros pysähtyi haistaessaan, ettei ollut yksin. Hänellä oli seuraa jossakin pellolla ja se miellytti urosta, sillä tämä luuli että pääsisi jälleen tappamaan jonkun. Näki tumman hahmon ja hyppäsi tämän päälle aikoen tappaa tämän, mutta se olikin erittäin viehättävä naaraskoira. Yleensä Garbosh tappoi kaikki ja kaiken,mutta jokin juuri siinä naaraassa kiehtoi urosta. Ei se, miten naaras aneli armoa ja pyysi elää, jokin muu. Uros nousi pois ja pyysi kohteliaasti anteeksi käytöstään. Hän ei halunnut menettää tuota upeaa naarasta, eikä menettänytkään. Parin viikon jälkeen pari olikin täysin rakastunut toisiinsa ja tekivät perheen. He saivat viisi pentua,joista kolme oli uroksia ja kaksi naaraita. Pentujen nimet olivat, Hyde (tai Mr.Hyde), Szalag, Spiless, Megan ja Moon. Perhe eli onnellisena jonkin aikaa. Mutta sitten alkoi suru.Naaras kuoli vakavaan sairauteen parin päivän jälkeen synnyttämisestä.Pian sen jälkeen molemmat naaraspennut katosivat ihmeellisesti.Urospennut olivat vielä täysin puolustuskyvyttömiä pikku karvapalleroita, ja surusta murtunut Garbosh kantoi kaikki kolme pentua suojaan kadulle. Kadulta ystävällinen naaras ne löysi ja kasvatti jonkin aikaa, kunnes jokainen veli lähti omille teilleen. Garboshin elämä....oli viety....lopullisesti.
Hän ei enää ikinä tuntenut rakkautta, päinvastoin, hänen mielentilansa heikkeni ja sekoili pahemmin kuin koskaan ennen. Hän jatkoi tappamisiaan ja mieli sekosi vielä pahemmin. Skitsofrenia oli ottanut hänestä vallan ja hän alkoi jopa näkemään hallusinaatioita.Hän sekosi täydellisesti, eikä mikään näyttänyt saavan häntä enää ikinä entiselleen...
....silloin Garbosh menetti lopullisesti myös hymynsä....
